Siirry pääsisältöön

Tekstit

Uusin postaus

Albania. Elvira Dones - Sworn Virgin

Matka jatkuu pitkästä aikaa, tällä kertaa Albaniassa. Elvira Dones on albanialainen kirjailija, joka syntyi Albaniassa Durresissa ja kasvoi Tiranassa. Vuonna 1984 hän valmistui Tiranan yliopistosta ja vuonna 1988 hän lähti diktaattorin johtamasta maasta Sveitsiin. Hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin vuonna 1997. Dones kirjoittaa sekä albaniaksi että italiaksi ja on julkaissut 7 romaania, kaksi novellikokoelmaa ja käsikirjoituksia. Englanniksi Donesin kirjoja on käännetty 3, suomeksi ei parhaan tietämykseni mukaan yhtäkään. Itselleni Albania ei ole aikaisemmin tuttu kirjallisuusmaana.  Valitsin lukuhaasteeseen kirjan Sworn Virgin, sillä se löytyi myös monen muun haastetta suorittavan kirjalistalta (ja se oli helposti saatavana kirjakaupasta). Kirjasta on myös tehty elokuva vuonna 2015. Kirjassa Hanan kuolemaisillaan oleva setä yrittää naittaa tämän paikalliselle miehelle, jotta joku jatkaisi kodista huolehtimisesta (paikallisten tapojen mukaan Hana ei naisena ole tähän rooliin so...

Viimeisimmät blogitekstit

Alankomaat. Gerbrand Bakker - June

Afganistan. Atiq Rahimi - Unen ja kauhun labyrintti

A niin kuin ___

Lukumatka maailman ympäri